Tunnelinpesulaite Pieksämäen konepajalla

Tunnelinpesulaite valmistettiin Pieksämäen konepajalla.

VR FleetCare toimitti Kaupunkiliikenteelle metrotunnelin pesulaitteen

Metrotunnelin kilometrimäärän nelinkertaistumisen myötä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on panostanut tehokkaampaan kunnossapitokalustoon. Uuden tunnelinpesulaitteen hankinnassa lähtökohtana oli vastuullisuus; laite on ympäristöystävällinen, sillä se on rakennettu kierrätetyn rungon päälle, ja pesussa käytetään pelkästään biohajoavaa ekopesuaineita. Uuden tunnelipesukoneen Kaupunkiliikenteelle toimitti VR FleetCare.

Metrotunneleihin kertyy likaa ja pölyä, joka leviää ilmavirtojen mukana myös asema-alueille. Esimerkiksi metrojunien jarrutuksista kertyy ilmaan ja seinämiin rautahiukkasia ja yöaikaan tehtävistä huolto- ja kunnossapitotöistä sepeli-, kivi- ja nokipölyä.

Pölyn kertyminen vääriin paikkoihin vaikuttaa ilmanlaatuun, mutta voi aiheuttaa myös oikosulun riskin, sillä metrotunneleissa on teknisiä laitteita, kuten liikenteenohjauslaitteita, sensoreita ja kameroita. Tunnelin huolellinen puhtaanapito parantaa siten myös turvallisuutta sekä radan ja kaluston kestävyyttä.

Tunnelipesulaitteella pestään kaikki metron tunneliosuudet. Laitteella pystytään pesemään kaikki kiinteät tunnelipinnat, kuten seinät, palo-ovet, katot, raiteet, vaihdevirtapiirikotelo ja pelastustasot.  

Metrotunnelit pestään molempiin suuntiin kerran vuodessa. Työ kestää noin kaksi kuukautta. Uudella koneella voidaan pestä tunnelia yhden yövuoron aikana parhaimmillaan noin kaksi kilometriä, kertoo hankintainsinööri Jaakko Laurila Kaupunkiliikenteen kunnossapitoyksiköstä.  

Pieksämäen konepajalla osataan tavaravaunujen ja erikoiserien valmistus 

VR FleetCaren tehtävänä oli suunnitella metrotunneleiden pesuun tarkoitettu laite, jossa yhdistyy kiertotalous, ympäristöystävällisyys sekä käyttäjäergonomia. Mukana suunnittelussa olivat yhteistyökumppanit Citec ja Suomen Ekopesu. Nyt käyttöönotettu tunnelinpesulaitteisto on rakennettu 2-akselisen tavaravaunun päälle. Rakennustyöt tehtiin VR FleetCaren Pieksämäen konepajalla, missä tehdään myös muuta tavaravaunuvalmistusta.

Suunnittelimme ja toteutimme Kaupunkiliikenteelle heidän toiveidensa mukaisesti ympäristöystävällisen ratkaisun metrotunneleiden puhdistamiseen sekä asemalaiturien ilmanlaadun ja yleisen operointiympäristön parantamiseksi. Pieksämäellä sijaitseva tuotantolinjamme soveltuu erinomaisesti juuri tällaiseen raiteilla kulkevien erikoislaitteiden ja tavaravaunujen piensarjatuotantoon, VR FleetCaren kaupallinen johtaja Peter Guldbrand kertoo.  

Metrotunnelin pesulaitteen runko perustuu modifioituun tavaravaunuun, ja pesulaitetta operoidaan kameroilla varustetusta hytistä. Laite on varustettu paloposteista täytettävällä 11 kuution vesisäiliöllä ja jopa kuuden metrin korkeuteen yltävällä pesusuuttimella, jonka pumput toimivat dieselgeneraattorilla. Lisäksi vaunuun on asennettu virtakiskojen suojakoteloiden pesuun soveltuvat etuharjakset.

Kaupunkiliikenteen hankintainsinööri Jaakko Laurila on tyytyväinen laiteeseen: "Aiemmasta pesulaitteesta poiketen laitteen käyttäjällä on nyt umpikoppi, joka on valaistu hyvin, ja seisomisen sijaan ajaessa istutaan. Uusi pesulaite on toiminnaltaan myös luotettavampi ja kustannustehokkaampi: pesukärsä liikkuu 360 astetta, pesut ovat tehokkaampia ja vesitankkia joutuu täyttämään harvemmin. Lisäksi virtakiskokotelon pesuaineen levittää nyt kone, kun se ennen tapahtui käsin ruiskuttamalla."


Tilaa VR FleetCaren englanninkielinen uutiskirje:

Tilaa tästä