VR FleetCaren toimitusjohtaja Kimmo Soini

Kimmo Soini kirjoittaa Keep track -blogissa

BLOGI Toimitusjohtajan katsaus - tapahtumarikas vuosi VR FleetCarena

Reilu vuosi on kulunut aikaa siitä, kun yhtiömme sai uuden nimen ja brändin. VR FleetCare oli lopullinen valinta, sillä tarvitsimme nimen, joka toimisi myös kansainvälisillä raideliikenteen kunnossapidon markkinoilla. Meillä oli ja on edelleen selkeä visio siitä, että osaamisellamme ja palveluillamme on kysyntää laajemminkin Suomen ulkopuolella. Haluamme olla mukana mahdollistamassa maailman vastuullisinta raideliikennettä.

Kirjoittaja: Kimmo Soini, toimitusjohtaja

Vuosi VR FleetCarena on ollut uskomaton ja mieleenpainuva. Jokainen muistaa varmasti Covid19 -pandemian mukanaan tuomat haasteet ─ mutta meille on yrityksenä tapahtunut myös paljon hyvää. Olemme päässeet aloittamaan useita mielenkiintoisia kehityshankkeita ja liiketoiminnan puolella saaneet onnistumisia sekä uusia asiakkuuksia.

Tällä hetkellä pandemia vaikuttaa matkustamiseen ja sitä myötä raideliikenteeseen merkittävästi. Raideliikenne on kuitenkin tulevaisuuden vastuullinen kulku- ja kuljetusmuoto, joka tulee niin Suomessa kuin maailmalla kasvattamaan osuutta liikennemääristä. Jatkamme määrätietoisesti toiminnan kehittämistä ja meillä on vahva usko tulevaan.

Strategiamme uudistui. Toimintaympäristön muuttuessa myös meidän on muututtava. Tunnistimme strategiassamme viisi menestystekijää, joissa onnistumalla olemme matkalla maailman parhaaksi.

Työskentelemme laadukkaasti ja turvallisesti, jotta matkustajien ja ympäristön turvallisuus on taattu. Parannamme asiakaskokemusta tekemällä sen mitä on luvattu ja ansaitsemme näin asiakkaidemme luottamuksen. Kasvamme kansainvälisillä markkinoilla ja muusta raideliikenteestä - kasvamme myös työnantajana ja palveluntarjoajana. Uudistamme yrityksemme toimintaa ottamalla käyttöön modernit toimintamallit ja hyödynnämme digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Kestävällä taloudellisella menestyksellä varmistamme mahdollisuuden kehittää toimintaamme.

VR FleetCarena olemme osallistuneet useisiin kaluston kunnossapidon kilpailutuksiin, niin kotimaassa kuin naapurimaissamme. Olemme onnistuneet hyvin. Kirsikkana kakun päällä on Helsingin seudun liikenteen tarjouskilpailun voitto, missä VR FleetCare tarjosi kilpailutuksen osana HSL:n Flirt-kaluston kunnossapidon ja elinkaaren hallinnan vuosille 2021-2031. Virolaisen Elronin telien kunnossapito jatkuu Pieksämäen konepajalla ja tanskalainen A/S StoreBaelt toi ratatyökoneitaan saneerattavaksi Pieksämäelle. Myös muuhun raidekalustoon on saatu kosketuspintaa, kun peruskorjaamme tulevien vuosien aikana Helsingin kaupungin liikelaitoksen (HKL) 102 metrojunaa. Ensimmäiset peruskorjatut metrot tulevat pian pääkaupunkiseudun matkustajaliikenteeseen.

Erityisen iloinen olen kehittämistämme SmartCare -palveluista, jotka vievät kaluston ja raideinfran kunnossapidon uudelle aikakaudelle. Etsimme jatkuvasti uusia teknologiaratkaisuja parantaaksemme asiakaspalvelua. Tavoitteenamme on tuottaa datan ja analytiikan avulla entistä tarkempaa tietoa kaluston kunnosta ja tarjota kustannustehokkaampia kunnossapitopalveluita. Hyöty asiakkaalle muodostuu huoltotoimenpiteiden optimoinnista ja sitä kautta saavutetusta luotettavuudesta ja kustannussäästöistä sekä vikojen havaitsemista ennen kuin ne aiheuttavat häiriöitä liikenteeseen. Esimerkkinä tästä on ratainfran vaihteiden kunnonvalvonnan pilottihanke, minkä teimme yhdessä Suomen rataverkon omistajan Väyläviraston kanssa. Kerromme lisää hankkeen tuloksista ja ratkaisusta pian.

Haluan lopuksi kiittää meidän koko asiantuntevaa henkilöstöämme. Jokaisen fleetcarelaisen toiminnalla on merkitystä. Ilman teitä emme olisi näissä asioissa onnistuneet. Yhteinen matkamme maailman parhaaksi on vielä alussa, mutta olemme hyvässä vauhdissa.


Tilaa VR FleetCaren englanninkielinen uutiskirje:

Tilaa tästä